Valokuituhankkeen ABC – näin se etenee
Valokuidun vetäminen kotiin arveluttaa. Sehän tarkoittaa viikkokausia kestävää kaivinkoneiden myllerrystä ja ensimmäisen maailmansodan juoksuhautoihin vertautuvia kaivantoja kotipihalle. Ruudinkäry laukaisee stressireaktion vielä vuosienkin päästä.
Tai sitten ei.
Valokuidun vetäminen ei muuta kaunista pihaasi joutomaaksi tai tunkioksi. Kaapeli kaivetaan piha-alueella vain noin 30 cm syvyyteen, ja kaivuualue on halkaisijaltaankin vain kymmenisen senttiä. Päiväkodin hiekkalaatikollakin tehdään rajumpia maansiirto-operaatioita. Suunnittelemme myös aina pihatöiden reitin kanssasi varmistaaksemme, ettemme tuhoa vahingossa lempisammalikkoasi tai koiran luu-, sukka- ja aarrekätköä.
Viimeistään tämän kirjoituksen luettuasi ovat pelkosi kaikonneet taivaanrannan taa. Käyn tekstissä vaiheittain läpi, miten valokuituhanke etenee.
Jos olet jo tilannut liittymän ja alueen rakentaminen on vahvistettu, voit hypätä suoraan kohtaan 4. Muussa tapauksessa suosittelen lukemaan koko setin.
1. Kartoitamme kiinnostuksen
Ensimmäinen toimenpiteemme on markkinointikampanja, jossa tiedotamme alueen asukkaille valokuituhankkeen käynnistymisestä. Keräämme ennakkotilauksia tämän, kokonaisuudessaan noin kolme kuukautta kestävän vaiheen aikana.
Tilauksen jälkeen lähetämme asiakkaille säännöllisesti tiedotteita ja projektin etenemisestä kertovaa postia.
2. Teemme rakentamispäätökset
Edellisessä vaiheessa vastaanottamiemme tilauksien määrä ja sijainti määrittävät sen, mille alueille kuituverkko rakennetaan. Itse rakentamisen aloittamiseen voi kuitenkin mennä aikaa, sillä emme voi tehdä rakennustöitä talviaikaan.
Huom! Tässä vaiheessa hylkäämme liian vähän tilauksia keränneet alueet ja keskitymme niihin, jossa valokuitua kohtaan on riittävästi kiinnostusta. Omaa tilausta ei kannatakaan jättää viime tinkaan, koska myöhästyminen voi kostautua.
3. Suunnittelemme verkon
Suunnittelemme valokuituverkon kulkureitit tilauksien mukaisesti.
4. Katselmoimme pihan
Rakentamisen lähestyessä asentajamme ottaa yhteyttä ja sopii ajan kodin pihareitin katselmointiin. Katselmoinnissa asiakas ja asentaja suunnittelevat yhdessä kaapelille kulkureitin kiertäen mahdollisuuksien mukaan mummun perintöpelargoniat, pihakiveykset, laatoitukset ja muut esteet.
Samalla käynnillä asentaja suorittaa myös sisäasennukset (kohta 5) ja kaivaa reitin valokuidulle (kohta 6).
Saat tässä yhteydessä myös ohjeet yhteyden käyttöönottamista varten.
5. Teemme sisäasennukset
Aloitamme asennukset sisätiloista. Asentajamme asentaa talon seinän sisäpuolelle valokuituliittymän päätelaitteen ja tekee seinään noin senttimetrin levyisen reiän. Tuosta reiästä hän vetää valokuitukaapelin ulkoseinään tulevaan pieneen rasiaan.
6. Teemme pihatyöt
Kaivamme pihalle reitin ulkoseinän rasiasta kadunvarteen. Kaivuutyöt suoritetaan kevyin menetelmin, ja itse kaivanto onkin vain 30 cm syvä ja 10 cm levyinen. Kaivantoon asennetaan noin sentin paksuinen putki kuitukaapelia varten.
Tämän jälkeen meidän ei tarvitse enää vaivata sinua rakennustöiden suhteen. Sinun ei tarvitse päivystää paikan päällä ulkotöiden aikana, vaan voimme tehdä loput urakasta itseksemme.
Samoihin aikoihin tai hieman myöhemmin rakennamme myös runkoreitit ja teiden varsille vedettävät reitit. Siinä vaiheessa tiedät iloita olevasi jo lähellä elämäsi parasta nettiliittymää, kun näet kotikadulla pörrääviä kaivinkoneita ja vastuullisesti heijastinliiveihin pukeutuneita ammattilaisia työssään.
Jos olosuhteet sallivat, voimme kaivaa valokuidun runkoputken maahan erittäin kevyin menetelmin. Työntekijämme pääsevät silloin huristelemaan teiden varsilla tällaisella futuristisella minikaivurilla. Vrum vrum!
7. Puhallamme kuidun putkeen
Kun runkoreitti on valmistunut, puhallamme putkiin kuidut ja kytkemme ne talosi ulkoseinän rasiaan.
8. Otat liittymän käyttöön ja nautit Suomen nopeimmasta internetistä
Kuidun puhaltamisesta putkeen kuluu vielä alueesta riippuen joitakin päiviä tai viikkoja, että saamme runkoverkon rakennustyöt maaliin.
Sitten onkin jäljellä enää paras osuus: lähetämme sinulle vahvistusviestin, että liittymä on valmis käyttöönotettavaksi. Käyttöönotossa menee vain muutama minuutti.
Seuraaviin toimenpiteisiin et tarvitse toimintaohjeita. Tiedät kyllä, mistä eniten tykkäät.
Etkö ole vielä tilannut omaa valokuituliittymääsi? Tee se tästä!