Asiakastarina:
Valokuituliittymällä työskentely sujuu tehokkaimmin
31/12/2020
Korona on mahdollistanut yhä useammalle suomalaiselle etätyön tekemisen kotoa käsin. Samalla on käynyt selväksi, että toimistojen lisäksi myös koteihin tarvitaan yhä parempia yhteyksiä, jotka mahdollistavat yhtäaikaisen työnteon, opiskelun, asioinnin ja viihdekäytön.
Haukiputaalaiselle Jarkko Kaupille etätyöskentely on tuttua jo useamman vuoden ajalta.
– Olen toiminut softainsinöörinä hollantilaiselle e-urheiluyritykselle kolmisen vuotta. Kuulun ratatiimiin, jossa tehtävänäni on mallintaa ja valmistella kilparatoja simulaattorituotteeseemme.
Kaupin työyhteisössä työskentelee 50 henkilöä Amerikasta Malesiaan.
– Työyhteisömme on puhtaasti virtuaalinen. Muutama ihminen on töissä Hollannin konttorissa, mutta muuten toimimme kansainvälisesti. Hyvä yhteys on äärimmäisen tärkeä töiden onnistumisen kannalta.
Tällä hetkellä Kaupin kotiin Haukiputaalle tulee kupariyhteys.
– Kyllä sillä työskentely alkaa tuskaiseksi käydä, parhaimmillaankin sillä voi saavuttaa noin 50 megan nopeuden. Siirrämme päivittäin kymmenien tai satojen gigatavujen verran tietoa, huonointa työaikaa on odottaa tiedon siirtymistä. Se vaikuttaa olennaisesti työn tehokkuuteen ja töiden aikatauluttamiseen. Täyskuitu-liittymääni olen tilannut gigan liittymänopeuden, sillä työskentely varmasti sujuu.
Valokuitu lisää asuinmukavuutta ja kiinteistön arvoa
Kauppi on seurannut aktiivisesti tietoliikenneyhteyksien kehittymistä Suomessa. Kun Valoo ilmoitti valokuituhankkeen käynnistymisestä, Kauppi oli ensimmäisten ennakkotilaajien joukossa.
– Viime vuosina moni teleyhtiö on purkanut maaseudulta ja laitakaupungeilta kupariyhteydet pois. Tilalle on tarjottu langattomia yhteyksiä, mutta niissä on ongelmansa. Ellei ihan maston vieressä asu, ei kaistan laadusta ole takeita. Jos haluaa varmistaa toimivuuden, valokuidun kaltainen fyysinen yhteys on ehdoton.
Kaupin työ asettaa tavallista tiukemmat ehdot liittymän toimivuudelle, mutta haukiputaalainen näkee valokuituyhteydessä monta muutakin etua.
– On tärkeää, että investointi valokuituun nostaa myös kiinteistömme arvoa. Perheemme lapset pelaavat netissä ja käyttävät suoratoistopalveluita. He odottavat enemmän kuin innoissaan uuden liittymän saamista.
Kauppi haluaisi rohkaista empiviä haukiputaalaisia tilaamaan kuidun. Valokuituhankkeet ovat yhteisöllisiä: kun riittävä määrä ennakkotilauksia on kasassa, rakentaminen käynnistyy ja yhteisö pääsee hyötymään uudesta infrasta ja sen mukanaan tuomista palveluista.
Myös valokuidun huolettomuudelle kannattaa panna arvoa.
– Valokuitu on investointi tulevaisuuteen. Kun sen kerran on hankkinut, sitä ei tarvitse päivittää, kuten muita tekniikoita. Siitä syntyy sekä ajan että rahan säästöä, tuumaa Jarkko Kauppi.