Valokuituverkkojen merkitys digitaalisessa yhteiskunnassa kasvaa päivä päivältä. Nopea ja luotettava internetyhteys on muuttunut elintärkeäksi tekijäksi niin kotitalouksille kuin yrityksillekin. Valokuituverkolla on yleensä myös positiivinen vaikutus kiinteistön arvoon sekä alueen elinvoimaisuuteen ja kilpailukykyyn.
Teknologiana valokuituverkko tarjoaa luotettavan, vakaan ja symmetrisen internetyhteyden. Erityisesti symmetrisyys on tärkeä ominaisuus niille, jotka käyttävät verkkoyhteyttä etätöiden tekemiseen. Symmetrisessä yhteydessä lähtevä ja tuleva liikenne toimivat yhtä nopeasti, millä on suuri merkitys esimerkiksi videoneuvottelujen sujuvan toiminnan kannalta.
Kansainvälisessä tutkimusyhtiö Nordlayerin tekemässä vertailussa Tanska on maailman paras ja Ruotsi maailman viidenneksi paras maa etätyön tekoon. Myös eteläinen naapurimme Viro löytyy listalta korkealta, sijalta seitsemän. Mobiiliverkoilla ratsastava Suomi on vasta yhdestoista, mikä ei suinkaan olen huono luku, mutta se voisi olla paljon korkeampikin.
Suomen sijoitusta laskevat heikot pisteet nettiyhteyksien hinnoittelussa sekä huono kyberturvallisuus. Näihin molempiin toisi kaivattua parannusta edullinen valokuituliittymä ja siihen yhdistetty, asiakkaan tarpeita vastaava nettiyhteys.
Ja vielä vinkki uuden nettiyhteyden hankintaa harkitsevalle: monet operaattorit tarjoavat nettiyhteyttä, jonka nopeus ilmoitetaan vain yhdellä luvulla, siis mainostamalla vaikkapa 500-megaista yhteyttä. Tämä luku on aina yhteyden nopeus verkosta kotiin (download). Jos operaattori ei kerro yhteyden nopeutta verkkoon päin (upload), se on luultavasti paljon matalampi, usein vain kymmenesosa download-nopeudesta. Älkää menkö tähän halpaan, vaan vaatikaa operaattoriltanne symmetristä yhteyttä. Jos sitä ei voida toimittaa, on aika vaihtaa valokuituun. Ja nostaa Suomea pykälän verran ylöspäin digitaalisena yhteiskuntana.
Tommi Linna
toimitusjohtaja
Valoo
Ajankohtaista
Suomi laahustaa muiden Pohjoismaiden jäljessä kansainvälisessä etätyöindeksissä
Asiaa valokuidusta
Asiakaspalvelusta voi saada apua myös elämäntilanteeseen, kun sieltä vastaa Severi – Severin uratarina Valoolla
Uratarinat
Valokuituverkon rakentaminen torjuu rakennusalan ahdinkoa – miljardi-investoinnit ovat johtaneet jopa työvoimapulaan
Tiedotteet
Tommin mielipidekirjoitus: Valokuitu säästää energiaa – kuparikaapeli tai 5G-verkko kuluttavat enemmän sähköä
Tiedotteet
Markkinaoikeuden päätökset Valoon ja Elisan kiistoissa
Tiedotteet
Tommin vastine Kauppalehdessä: Kaikilla ei ole sadan vuoden historian tuomaa painolastia
Tiedotteet