Elokuussa Oulun Nokelassa asuvaa Petri Laukkaa harmitti. Paljon etätöitä tekevälle toimittaja-tietokirjailijalle oli myyty alkuvuodesta valokuituyhteys, mutta sopimuksen allekirjoituksen jälkeen aggressiivinen myyntimies oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, eikä hänen yhtiönsä asiakaspalvelusta saanut ketään kiinni enempää meilitse kuin puhelimellakaan.
Sitten viereiselle kadulle ilmestyi kaivinkone ja suuri sininen valokuitukela. ”Joko nyt”, Laukka ehti miettiä. Naapurit tiesivät kuitenkin kertoa, että kyseessä ei ollut Laukan kanssa kaupat solminut yhtiö, vaan ojaa kaivoi Konepalvelu Kuivas, valokuituyhtiö Valoon kumppaniurakoitsija.
Kun on tehty huono sopimus, eivätkä miehet saa asioita selvitettyä, on vaimojen aika puuttua peliin. Laukan puoliso käveli kadun yli ja viittilöi kaivurikuskille, että on asiaa. Pian varmistui, että todellakin Valoon kuitua maahan kaivettiin. ”Voisiko sellaisen saada meillekin”, puoliso kysyi kaivurikuskilta, joka raapi päätään, mittaili katua ja tuumi sitten, että toki sinne sellainen saadaan, jopa katua rikkomatta.
Janne Tynillä on riittänyt kiirettä keväästä lähtien, kun valokuituasennuksia tehdään ympäri Oulua.
Vaimo palasi kotiin ja laittoi Petrin hommiin. ”Perut sen toisen sopimuksen ja teet uuden tämän Valoon kanssa”, hän evästi miestään. Ja näin tapahtui.
”Yhteydenotto Valoon asiakaspalveluun oli hämmentävä kokemus”, Laukka kertoo. ”Sieltä vastattiin nopeasti ja ystävällisesti, annettiin täsmälliset ohjeet ja kerrottiin, miten vanhasta sopimuksesta pääsee eroon. Lisäksi asiakaspalvelun ihminen varmisti, että luen huolella uuden sopimuksen läpi, ennen kuin allekirjoitan mitään. Oli ero kuin yöllä ja päivällä verrattuna edellisen sopimuksen allekirjoitukseen, joka piti hoitaa kiireellä ja hämärässä.”
Lisää positiivisia yllätyksiä oli luvassa, kun SKT Infran asentaja Janne Tyni saapui sovittuna päivänä paikalle esittelemään Laukalle tontin kaivuusuunnitelmaa, josta näkyy, mitä kautta valokuitukaapeli tuodaan seinään kiinni. Kun Laukka hyväksyi allekirjoituksellaan suunnitelman, hän kysäisi että missä kuussa Tyni arvioi asennuksen tapahtuvan. ”Niin minä ajattelin, että hoitaisin sen nyt heti”, vastasi hiukan hämmentynyt asentaja.
Kaapeli tuotiin Laukan tontin reunaan asfalttia rikkomatta. ”Tässä kohdassa oli kuulemma sopivasti putki valmiina”, Laukka sanoo.
”Oli niin vaikea uskoa kaiken sen vetkuttelun jälkeen, mitä sai sen toisen firman kanssa kokea, että kaikki tosiaan tapahtuu saman tien”, Laukka ihmetteli. ”Mutta ilmeisesti asiat voit hoitaa myös näin.”
Olohuoneen nurkkaan Janne Tyni kiinnitti valokuitumuuntimen.
Konepalvelu Kuivas vastaa kumppaninsa SKT Infran kanssa Oulun ja sen lähialueiden valokuituasennuksista noin sadalla alueella. Yhteensä Valoo investoi alueen valokuituverkkoihin 50 miljoonaa euroa vuosien 2023–2025 aikana.
Ajankohtaista
Ennätysinvestointien vaikutus tuhansia henkilötyövuosia
Tiedotteet
Kaivinkonekuski ja ripeä vaimo sinetöivät valokuitukaupat Oulussa
Asiakastarinat
Eero aikoo olla kotona, kun Unto oppii kävelemään
Ura Valoolla
”Ei oo häppee olla noppee” – joskus kaikki käy kuin Ulvilassa
Tiedotteet
Valoo laajentaa investointiohjelmaansa Suomen valokuituinfrastruktuuriin nostamalla kokonaisrahoituspaketin yli 400 miljoonaan euroon
Tiedotteet
Vilkas rakennuskesä on herättänyt median mielenkiinnon
Asiaa valokuidusta
Ennätysinvestointien vaikutus tuhansia henkilötyövuosia
Tiedotteet
Kaivinkonekuski ja ripeä vaimo sinetöivät valokuitukaupat Oulussa
Asiakastarinat
Eero aikoo olla kotona, kun Unto oppii kävelemään
Ura Valoolla
”Ei oo häppee olla noppee” – joskus kaikki käy kuin Ulvilassa
Tiedotteet
Valoo laajentaa investointiohjelmaansa Suomen valokuituinfrastruktuuriin nostamalla kokonaisrahoituspaketin yli 400 miljoonaan euroon
Tiedotteet
Vilkas rakennuskesä on herättänyt median mielenkiinnon
Asiaa valokuidusta