Valokuiturakentaminen on aukonut katuja joka puolella Suomea kuluneena kesänä, eivätkä kaivinkoneet hiljene syksylläkään, ennen kuin maa jäätyy. Liikkeellä ovat Valoon lisäksi muut valokuituyhtiöt, ja kun mukaan lasketaan normaalit katu-urakat ja kaapelivedot, on myllerrys ollut melkoinen. Ei siis ihme, että ärtyneitä kommentteja on kuultu monelta ilmansuunnalta. ”Yhteydenottoja tulee säännöllisesti”, sanoo Valoon toimitusjohtaja Vesa Kemppainen. ”Yksityishenkilöt kyselevät rakentamisen etenemisestä, ja myös mediassa on huomattu rakentamisen volyymi. Annan viikoittain haastatteluja, joissa kerron rakentamisen käytännöistä ja hankkeiden aikatauluista.”
Vuosikymmenten hyöty saattaa unohtua, kun kaivinkone jyrisee kadulla
Asukkaat eivät välttämättä aina tiedä, minkä yhtiön koneet alueella liikkuvat. Kaivuutyöt ja asennukset hoidetaan urakoitsijakumppaneiden voimin. Kun volyymit ovat isoja ja toimijoita on monta, ei palautekaan aina osu heti oikeaan paikkaan. ”Media ottaa yhteyttä tyypillisesti alueilta, joilla operoi monta yhtiötä. Olen useissa haastatteluissa vastannut myös muiden yhtiöiden puolesta ja esimerkiksi kertonut, miksi urakoiden yhteensovittaminen eri toimijoiden välillä ei käytännössä yleensä onnistu”, Vesa Kemppainen kertoo. ”Toinen asia, johon joudun ottamaan kantaa yleisellä tasolla, on asennussyvyys. Rakentaminen sujuisi huomattavasti nopeammin, siistimmin ja ekologisemmin, jos Suomessakin sallittaisiin laajemmin niin sanottu matala-asennus, jossa kaapeli upotetaan 40 sentin syvyyteen. Mutta osa kaupungeista vaatii edelleen, hyvin jäykin perustein, reilusti syvempää asennusta.”
Kemppaisen mukaan avoin keskustelu on aina paras keino selvittää tyytymättömyyden aiheet. ”Olen kertonut suoraan sekä toimittajille että yksityisille soittajille, että emme ole itsekään täysin tyytyväisiä rakentamisen jälkeen tai aikatauluun joillakin alueilla. Näillä volyymeillä se on lähes väistämätöntä. Joka tapauksessa virheet korjataan aina ja otetaan opiksi.”, Kemppainen toteaa. ”Yleensä keskustelu päättyy hyvään yhteisymmärrykseen. Kyseessä on kuitenkin lyhyt haitta verrattuna siihen vuosikymmenten hyötyyn, joka valokuidulla saavutetaan.”
Kansainväliset investoinnit kertovat luottamuksesta
Valoon rakennusurakat etenevät tällä hetkellä ennätystahdissa eri puolilla maata. Yhtiön nousu lyhyessä ajassa yhdeksi Suomen suurimmista kuituoperaattoreista on lähes ihme, joka on herättänyt huomiota myös ulkomailla. Tästä kertoo myös yhtiön kokoama uusi rahoituspaketti. ”Kansainvälisten investoijien luottamus meihin on poikkeuksellista tässä ajassa. Se perustuu tekemäämme kovaan työhön ja saavutettuihin tuloksiin”, Kemppainen arvioi. ”Olen valtavan ylpeä jokaisesta valoolaisesta ja tavoitteisiimme sitoutuneesta urakoitsijaverkostosta, jonka olemme koonneet kahdessa vuodessa. Valokuiturakentamisen työllistävä vaikutus kasvaa uusien investointien myötä tuhansiin henkilötyövuosiin.”
Kielteinen palaute saa aina enemmän huomiota kuin myönteinen, ja se on huomattu myös Valoolla. ”Otsikoihin pääsee, kun joku kiroilee. Mutta kokonaisuudessa meidän saamamme palaute on kaikissa kanavissa ollut jatkuvasti aivan erinomaista. Asiakaspalvelumme tekee uskomattoman hienoa työtä varmistaessaan, että yhteydet alkavat toimia ja kaikki pelaa muutenkin”, Vesa Kemppainen sanoo. ”Mutta myös kielteinen palaute on arvokasta, koska se auttaa meitä parantamaan toimintaamme ja kertoo osaltaan, että tekemällämme työllä on merkitystä.”’
Lisätietoja: press@valoo.fi
Ajankohtaista
Ennätysinvestointien vaikutus tuhansia henkilötyövuosia
Tiedotteet
Kaivinkonekuski ja ripeä vaimo sinetöivät valokuitukaupat Oulussa
Asiakastarinat
Eero aikoo olla kotona, kun Unto oppii kävelemään
Ura Valoolla
”Ei oo häppee olla noppee” – joskus kaikki käy kuin Ulvilassa
Tiedotteet
Valoo laajentaa investointiohjelmaansa Suomen valokuituinfrastruktuuriin nostamalla kokonaisrahoituspaketin yli 400 miljoonaan euroon
Tiedotteet
Vilkas rakennuskesä on herättänyt median mielenkiinnon
Asiaa valokuidusta
Ennätysinvestointien vaikutus tuhansia henkilötyövuosia
Tiedotteet
Kaivinkonekuski ja ripeä vaimo sinetöivät valokuitukaupat Oulussa
Asiakastarinat
Eero aikoo olla kotona, kun Unto oppii kävelemään
Ura Valoolla
”Ei oo häppee olla noppee” – joskus kaikki käy kuin Ulvilassa
Tiedotteet
Valoo laajentaa investointiohjelmaansa Suomen valokuituinfrastruktuuriin nostamalla kokonaisrahoituspaketin yli 400 miljoonaan euroon
Tiedotteet
Vilkas rakennuskesä on herättänyt median mielenkiinnon
Asiaa valokuidusta