Keminmaan kunta ja valokuituyhtiö Valoo ovat rakentaneet yhdessä tulevaisuutta, jonka tulokset näkyvät nyt konkreettisesti ympäri kuntaa. Yhteistyön tuloksena kunnan yrityskylät on kuidutettu ripeästi ja kylätaloihin on vedetty valokuituyhteydet. Kylätalot ovat tärkeässä roolissa pitämään kunta elinvoimaisena sen joka kolkalla.
”Halusimme varmistaa, että kunta pysyy elävänä ja houkuttelevana asuinpaikkana kaikissa osoitteissa. Kylätalot ovat yhteisöjen sydämiä, ja nykypäivänä niiden on pystyttävä tarjoamaan moitteettomat digitaaliset palvelut. Valokuidulla on tässä aivan ratkaiseva merkitys”, kertoo Keminmaan kunnan elinvoima-asiantuntija Anu Kumpuniemi.
Panostus kylätaloihin on osa kunnan laajempaa visiota, jossa huippunopeat tietoliikenneyhteydet nähdään perusedellytyksenä sille, että asukkaat viihtyvät ja yritykset uskaltavat investoida – sijainnista riippumatta.
Edulliset kulut, erinomaiset yhteydet, muhkea osuus Suomen BKT:sta
Keminmaan visio kantaa hedelmää. Kuntaan muuttaa yrityksiä jopa Etelä-Suomesta asti, ja syyt ovat kirkkaat: kiinteistökulut ovat murto-osa kasvukeskuksiin verrattuna, mutta yhteydet joka suuntaan ovat ensiluokkaiset.
Digitaalisen infrastruktuurin lisäksi aluetta palvelee juuri auennut raideliikenneyhteys Ruotsiin, ja logistista selkärankaa vahvistavat Kemin ja Tornion tehokkaat satamat. ”Täältä on tie auki Portugaliin”, sanoo Kumpuniemi. ”Harva tulee ajatelleeksi, että Meri-Lapin alue tuottaa peräti kahdeksan prosenttia koko Suomen bruttokansantuotteesta. Se ei olisi mahdollista ilman toimivaa infraa.”
Fyysinen ja digitaalinen saavutettavuus tekevät Keminmaasta poikkeuksellisen houkuttelevan alustan yrityksille, jotka etsivät kustannustehokkuutta tinkimättä toimintaedellytyksistä.
Yhteistyöllä tuloksiin
Keminmaan ja Valoon yhteistyö on ollut alusta asti saumattoman sujuvaa. Kun yrityskylien kuiduttamista ryhdyttiin suunnittelemaan, kunta ja Valoo järjestivät yhdessä infotilaisuuksia, joissa yrittäjille kerrottiin tulevista kuituhankkeista ja niihin mukaan pääsemisen helppoudesta. Avoin viestintä auttoi osaltaan siinä, että rakentamaan päästiin ilman viiveitä ja yritykset pääsivät hyödyntämään uutta kapasiteettia nopeasti.
”Mikään kunta ei tänä päivänä pärjää yksin, eikä toisaalta valokuituyhtiökään voi menestyä ilman syvää paikallistuntemusta ja kunnan tukea. Meidän tapauksessamme yhteistyö on ollut alusta asti mutkatonta”, Kumpuniemi kuvailee.
Toimiva yhteistyö on kaikkien etu
Tehokkaat tietoliikenneyhteydet eivät ole vain tekniikkaa, vaan kunnan elinvoimapolitiikan kovinta ydintä. Toimiva yhteistyö valokuituyhtiön kanssa voi olla se ratkaiseva tekijä, joka pitää kunnan kartalla ja houkuttelee alueelle uusia asukkaita ja yrityksiä. ”Meillä on alueita, joilla oikein kysellään että milloin saadaan se kuitu”, Anu Kumpuniemi kertoo. ”Tien poskessa nähty sininen kaapelikela on odotettu näky.”

Tarkista valokuidun saatavuus kätevästi ilman sitoutumista!
Ajankohtaista
Valoon valokuitu valloitti Suomen suuret kaupungit – huipputyytyväiset asiakkaat ovat siivittäneet yhtiön myyntiennätyksiin
Valokuitu yhdistää ja elinvoima kasvaa – Keminmaassa kunta ja Valoo näyttävät mallia toimivan yhteistyön tehokkuudesta
Koulujen alku näkyy nettiliikenteessä – Valoo muistuttaa lasten digiturvasta
Kouvolan Kuitu osaksi Valoon nopeasti laajenevaa valokuituverkkoa
Verkko vai nettiliittymä? Näin ymmärrät erot ja miksi yhden luukun malli on selkein valinta
Valokuitu ja striimaus: Miksi FTTH on ainoa kestävä ratkaisu lähetyskäyttöön?
Valoon valokuitu valloitti Suomen suuret kaupungit – huipputyytyväiset asiakkaat ovat siivittäneet yhtiön myyntiennätyksiin
Valokuitu yhdistää ja elinvoima kasvaa – Keminmaassa kunta ja Valoo näyttävät mallia toimivan yhteistyön tehokkuudesta
Koulujen alku näkyy nettiliikenteessä – Valoo muistuttaa lasten digiturvasta
Kouvolan Kuitu osaksi Valoon nopeasti laajenevaa valokuituverkkoa
Verkko vai nettiliittymä? Näin ymmärrät erot ja miksi yhden luukun malli on selkein valinta
Valokuitu ja striimaus: Miksi FTTH on ainoa kestävä ratkaisu lähetyskäyttöön?