Me kaikki tiedämme, kuinka tärkeää on pitää huolta ympäristöstä. Yhtä lailla me tiedämme, että ympäristöteko jää joskus tekemättä, jos se tarkoittaa kalliin luomutuotteen ostamista tai jostain meille tärkeästä luopumista.
On olemassa kuitenkin tekoja, jotka ovat samaan aikaa ekologisia, mutta niistä ei tarvitse maksaa ylimääräistä tai jäädä ilman jotain. Esimerkiksi valokuidun hankkiminen kodin nettiyhteydeksi on tällainen teko.
Kerrataan pari asiaa.
- Energiansäästö.
Valokuituverkot ovat huomattavasti energiatehokkaampia tiedonsiirrossa kuin perinteiset kuparikaapelit tai mobiiliverkot. Pienempi sähkönkulutus tarkoittaa pienempää hiilijalanjälkeä. - Pitkä käyttöikä. Valokuitukaapelien käyttöikä on useita kymmeniä vuosia, mikä tarkoittaa, että ne tarvitsevat harvemmin vaihtoa ja uusintaa. Tämä vähentää materiaalien kulutusta ja jätteen määrää.
- Vähemmän huoltoa. Valokuitu on suojassa sääolosuhteiden aiheuttamilta häiriöiltä ja vaurioilta, mikä vähentää huollon tarvetta ja siihen liittyviä resursseja.
- Tehokkaampi tiedonsiirto. Valokuitu mahdollistaa nopeamman ja luotettavamman tiedonsiirron, mikä edistää muun muassa etätyöskentelyn mahdollisuuksia ja vähentää matkustamisen tarvetta.
Tehokas tiedonsiirto liittyy toki yhtä lailla vapaa-aikaan kuin työhön. Kun kotiin hankitaan valokuitu, voidaan kaikki nettiliittymää tarvitsevat kodinkoneet ja laitteet liittää siihen ilman huolta tiedonsiirtokapasiteetin loppumisesta.
Lopuksi vastaus kysymykseen ”Tarvitseeko valokuitua tilatessa ajatella kestävää kehitystä?”
Vastaus on: ei tarvitse. Netti kotiin valokuitua pitkin on jo itsessään kestävää kehitystä. Ekologisuudesta ei tarvitse maksaa valokuidussa ylimääräistä, eikä mistään tarvitse luopua. Päinvastoin: valokuidun tilaaja saa enemmän, parempaa ja nopeampaa tiedonsiirtokapasiteettia kuin millään muulla tekniikalla on mahdollista. Siksi valokuitu.

Tarkista valokuidun saatavuus kätevästi ilman sitoutumista!
Ajankohtaista
Sisäverkon modernisointi ei vaadi taloyhtiöltä investointeja
GIA-kartoitus – Helpoin askel kohti nykyaikaista taloyhtiötä
Etätyöt sujuviksi yhdellä iskulla: Asunto Oy Antturinhovi laittoi nettiasiat kuntoon Valoon avulla
Kiinteä ja nopea nettiyhteys on sujuvan etätyön ja työhyvinvoinnin perusta
Digilaitteiden keväthuolto: Varmista tietoturvasi ja varo liikkeellä olevia huijausviestejä
Taloyhtiön nettiyhteydet uusiksi – EU-direktiivi vaatii nopeuksia, Traficom valinnanvapautta
Etätyöt sujuviksi yhdellä iskulla: Asunto Oy Antturinhovi laittoi nettiasiat kuntoon Valoon avulla
Kiinteä ja nopea nettiyhteys on sujuvan etätyön ja työhyvinvoinnin perusta
Digilaitteiden keväthuolto: Varmista tietoturvasi ja varo liikkeellä olevia huijausviestejä
Taloyhtiön nettiyhteydet uusiksi – EU-direktiivi vaatii nopeuksia, Traficom valinnanvapautta
Valoo on ottanut käyttöön pankkien estolistaan perustuvan suojauksen – huijaussivustoille pääsy estetään verkossa automaattisesti
Omakotitalon asukas – valokuidun rakentamiskausi on alkanut