Markkinaoikeus on tehnyt päätöksensä kahdessa hakemuksessa, jossa Valoo (Adola Oy) ja Elisa Oyj ovat olleet tyytymättömiä toistensa markkinointiin ja markkinointiviestintään. Ensimmäisessä päätöksessä, jossa Valoo on ollut vastaajana, Markkinaoikeus hyväksyi Elisan vaatimukset, jotka kohdistuivat Valoon Elisan markkinointia arvosteleviin sanamuotoihin. Valoo puolestaan oli hakenut Elisalle kieltoa muun muassa harhaanjohtavien ja totuudenvastaisten enimmäisnopeus- ja peittoaluekarttojen markkinointikäytölle. Nämä vaatimukset Markkinaoikeus hyväksyi.
Valoon toimitusjohtaja Tommi Linna kommentoi päätöksiä näin:
”Olemme tyytyväisiä päätökseen, vaikka kaikki vaatimuksemme eivät menneet käsittelyssä läpi.
Olisimme tietenkin toivoneet Markkinaoikeudelta selvempää kannanottoa erityisesti Elisan kiinteinä markkinoimien FWA-liittymien viestintään – etenkin, kun Elisa ei anna niiden nopeudesta juuri minkäänlaisia lupauksia – mutta ymmärrämme, että tiedonsiirron eri tekniikoihin läheisesti kytkeytyvä asia on oikeuskäsittelyn kannalta monimutkainen. Toisaalta meidän kannaltamme oli arvokasta, että Elisalta kiellettiin markkinointi, jossa 5G:n luvataan tarjoavan valokuituliittymän tasoista tiedonsiirtonopeutta. Jokainen vähänkään tekniikkaa ymmärtävä tietää, että jo lähtökohtaisesti 5G:n nopeuden vertaaminen valokuituun on järjetöntä.
Tärkeintä on kuitenkin se, että markkinoinnin pelisääntöihin on nyt saatu hiukan lisää tarkkuutta, joten sekä Elisa että Valoo voivat jatkaa tästä eteenpäin työtään suomalaisen tiedonsiirron hyväksi. Valoo on jo ennen tätä päätöstä tehnyt pitkäjänteistä työtä viestinnän selkeyttämiseksi, sillä valokuituun perustuva tiedonsiirto on tekemämme tutkimuksen mukaan ollut kohtalaisen vieras tekniikka suomalaiselle kuluttajalle. Jatkamme tätä valistustyötä edelleen, koska kaikilla on oikeus parhaaseen mahdolliseen tiedonsiirtoon digitalisoituvassa yhteiskunnassa.”
Markkinaoikeuden päätökset eivät ole vielä lainvoimaisia.

Tarkista valokuidun saatavuus kätevästi ilman sitoutumista!
Ajankohtaista
Valokuitumyyjä ovella – kysy rohkeasti valokuidusta
Suomalainen arki 2035: kun maaseutu ei olekaan enää syrjässä
Kodin tietoliikenne vuonna 2035: Nämä teknologiat vaativat verkolta eniten
Kun pelkkä nopeus ei riitä
Valoon valokuitu valloitti Suomen suuret kaupungit – huipputyytyväiset asiakkaat ovat siivittäneet yhtiön myyntiennätyksiin
Valokuitu yhdistää ja elinvoima kasvaa – Keminmaassa kunta ja Valoo näyttävät mallia toimivan yhteistyön tehokkuudesta
Valokuitumyyjä ovella – kysy rohkeasti valokuidusta
Suomalainen arki 2035: kun maaseutu ei olekaan enää syrjässä
Kodin tietoliikenne vuonna 2035: Nämä teknologiat vaativat verkolta eniten
Kun pelkkä nopeus ei riitä
Valoon valokuitu valloitti Suomen suuret kaupungit – huipputyytyväiset asiakkaat ovat siivittäneet yhtiön myyntiennätyksiin
Valokuitu yhdistää ja elinvoima kasvaa – Keminmaassa kunta ja Valoo näyttävät mallia toimivan yhteistyön tehokkuudesta