Koululaisia älypuhelimet kädessä

Koulujen alku näkyy nettiliikenteessä – Valoo muistuttaa lasten digiturvasta

Yli puoli miljoonaa peruskoululaista on aloittanut näinä päivinä kouluvuotensa, ja lukiolaiset siihen päälle. Valokuitu- ja internetoperaattori Valoon tilastojen mukaan tämä näkyy selvästi kotien nettiliikenteessä. Kuormitus vähenee päiväsaikaan, kun lapset ja nuoret siirtyvät kouluun ja samalla usein myös oman puhelimensa itsenäisempään käyttöön. Itsenäisyyden lisääntyminen on tärkeä osa kasvua, mutta vanhempien vastuuta ei saa unohtaa.

”Kesällä lapset ovat enemmän kotona ja käyttävät nettiä kodin kiinteän yhteyden kautta, jolloin liikenne kulkee tavallaan vanhempien silmien alla. Koulujen alkaessa käyttöä siirtyy kodin ulkopuolelle ja mobiiliverkkoon, jolloin vanhempien on vaikeampaa hahmottaa, mitä lapsi netissä tekee”, arvioi Valoon verkkoasiantuntija Eetu Kujanpää.

Vanhempien rooli ei katoa puhelimen mukana

Kujanpää muistuttaa, että vaikka lapsi saisi koulun alkaessa ensimmäisen oman puhelimen tai pääsisi käyttämään nettiä aiempaa vapaammin, vanhempien kiinnostus ja läsnäolo lapsen digiarjessa on edelleen tärkein suoja verkon riskejä vastaan.

”Tekniset ratkaisut auttavat, mutta eivät korvaa vanhemman läsnäoloa. Kannattaa säännöllisesti kysyä lapselta, mitä hän tekee netissä, keiden kanssa hän juttelee ja mitä sovelluksia hän käyttää. Sama kiinnostus, jota vanhemmat osoittavat koulunkäyntiin tai harrastuksiin, kannattaa ulottaa myös digiarkeen”, Kujanpää sanoo.

Muista tarkistaa myös mobiililiittymän tietoturva-asetukset

Valoon valokuituliittymät estävät automaattisesti pääsyn pankkihuijaussivustoille. Lisäksi Valoon asiakkaille tarjottavan F-Secure Totalin avulla voidaan netin käyttöä rajoittaa ja turvata monin eri asetuksin. Kun lapsen netin käyttö siirtyy koulun myötä enemmän mobiililiittymän puolelle, on hyvä varmistaa, että myös siellä tietoturva-asetukset ovat kunnossa.

”Kotiverkon suojauksen lisäksi olisi hyvä tarkistaa, onko lapsen mobiililaitteen tietoturva kunnossa. Kannattaa käydä läpi operaattorin tarjoamat turvapalvelut, sisällönsuodatus ja muut mahdolliset lapsille suunnatut suojausominaisuudet viimeistään nyt, kun koulut ovat alkaneet ja itsenäinen netin käyttö lisääntyy”, Kujanpää muistuttaa.

Traficomin Kyberturvallisuuskeskus muistuttaa turvallisista arkirutiineista

Myös Traficomin Kyberturvallisuus muistuttaa koulujen alkaessa turvallisesta netin käytöstä. 

Ohjeissa muistutetaan muun muassa sovellusten ikärajojen tarkistamisesta, huijausten tunnistamisen harjoittelusta ja siitä, ettei kaikkea verkossa nähtyä kannata uskoa sellaisenaan. Myös tekoälypalvelujen käytössä kannattaa noudattaa samaa varovaisuutta kuin muussakin verkkokäytössä: henkilökohtaisia tietoja tai salasanoja ei pidä jakaa palveluille.

Koko ohjeistus löytyy Kyberturvallisuuskeskuksen sivuilta.

Valoon verkkoasiantuntija Eetu Kujanpään vinkit vanhemmille koulujen alkaessa 

  • Keskustele säännöllisesti siitä, mitä lapsi netissä tekee

  • Sopikaa yhdessä pelisäännöt laitteen käytölle

  • Tarkista käytössä olevien sovellusten ikärajat ja yksityisyysasetukset

  • Muista, että avoin keskustelu on paras suoja – ei vain tekniikka

  • Käy läpi lapsen mobiililiittymän tietoturva-asetukset

Tarkista valokuidun saatavuus kätevästi ilman sitoutumista!

Uusi asiakas Nykyinen asiakas
Tai soita ja tilaa valokuitu 0800 414 727
ark 9-17 ja la 10-16 · (mvm/pvm)

Ajankohtaista