”Gigasta on tulossa uusi normaali”, kommentoi Valoon myyntijohtaja Antti Ruotsalainen kaikkien aikojen ennätyskuukautta. Valokuitu- ja internetoperaattori Valoo testasi syyskuussa suomalaisten kiinnostusta hiukan nopeampiin liittymiin tarjoamalla kuukauden ajan kaikkia liittymätyyppejä samalla, edullisella kampanjahinnalla. ”Nopeimpien liittymien kysyntä yllätti”, myöntää Ruotsalainen. ”Kolme neljästä tilasi vähintään gigaisen liittymän. Sen kapasiteetti riittää koviinkin tarpeisiin vuosikausiksi eteenpäin.”
Ennätykset on tehty rikottaviksi
Syyskuun kampanja käynnistettiin näyttävästi monikanavaisella mainonnalla sekä kohdennetulla markkinointiviestinnällä. ”Se toimi todella hyvin. Rikoimme kampanjan aikana päivä-, viikko- ja kuukausikohtaiset ennätykset, mikä on kova saavutus, kun ottaa huomioon, että myyntilukumme pysyvät muutenkin läpi vuoden todella korkeina”, Ruotsalainen pohtii. ”Nopeat valokuituyhteydet yhdistettynä turvallisiin nettipalveluihin kiinnostavat suomalaisia yhä enemmän.”
Huippunopea netti kotiin mahdollisimman kattavasti
Ruotsissa kotien valokuitukattavuus on ollut yli 90 prosenttia jo viime vuosikymmenen alusta lähtien. ”Naapurimaassa ei rakenneta enää juurikaan uusia kuituverkkoja, koska kattavuus on niin hyvä. Siellä pyritään nyt saamaan gigaiset yhteydet mahdollisimman monelle. Syyskuun kampanjan perusteella näyttää, että olemme Suomessa menossa samaan suuntaan”, Ruotsalainen sanoo. ”Jonkun mielestä gigainen yhteys voi tuntua ylimitoitetulta, mutta datamäärien kasvaessa ei mene montakaan vuotta, kun siitä tulee perusedellytys. Sen huomaa kysynnästäkin. Sähköverkkojen kapasiteetissa varaudutaan piikkikuormiin, ja mielestäni dataverkoissa täytyy tehdä samoin.”
Syksyn aikana kymmenille tuhansille Valoon nettiyhteys
Valoo on rakentanut Suomeen jo yli 5000 kilometriä valokuituverkkoa yli 50 kunnan ja kaupungin alueelle. Tällä hetkellä käynnissä ovat liittymien aktivoinnit niille uusille asiakkaille, jotka ovat ehtineet tehdä tilauksensa ajoissa. ”Myös aktivoinneissa on ennätystahti. Yhteensä syksyn aikana kymmenet tuhannet uudet asiakkaat saavat käyttöönsä Valoon valokuidun ja huippunopean nettiliittymän”, kertoo Antti Ruotsalainen.

Tarkista valokuidun saatavuus kätevästi ilman sitoutumista!
Ajankohtaista
Sisäverkon modernisointi ei vaadi taloyhtiöltä investointeja
GIA-kartoitus – Helpoin askel kohti nykyaikaista taloyhtiötä
Etätyöt sujuviksi yhdellä iskulla: Asunto Oy Antturinhovi laittoi nettiasiat kuntoon Valoon avulla
Kiinteä ja nopea nettiyhteys on sujuvan etätyön ja työhyvinvoinnin perusta
Digilaitteiden keväthuolto: Varmista tietoturvasi ja varo liikkeellä olevia huijausviestejä
Taloyhtiön nettiyhteydet uusiksi – EU-direktiivi vaatii nopeuksia, Traficom valinnanvapautta
Etätyöt sujuviksi yhdellä iskulla: Asunto Oy Antturinhovi laittoi nettiasiat kuntoon Valoon avulla
Kiinteä ja nopea nettiyhteys on sujuvan etätyön ja työhyvinvoinnin perusta
Digilaitteiden keväthuolto: Varmista tietoturvasi ja varo liikkeellä olevia huijausviestejä
Taloyhtiön nettiyhteydet uusiksi – EU-direktiivi vaatii nopeuksia, Traficom valinnanvapautta
Valoo on ottanut käyttöön pankkien estolistaan perustuvan suojauksen – huijaussivustoille pääsy estetään verkossa automaattisesti
Omakotitalon asukas – valokuidun rakentamiskausi on alkanut