Kyllä maanviljelijä verkon osaa rakentaa – tai jos ei osaa, niin opettelee

Jokaisen ihmisen urapolku on omanlaisensa, mutta ehkä Valoon verkkoarkkitehti Jarmo Kentan reitillä on ollut hiukan tavallista enemmän jännittäviä kiihdytyskaistoja. Tavallaan virta on vienyt miestä, mutta toisaalta hän on aina ollut valmis tarttumaan penkalta törröttävään oksaan. ”Minä voisin tulla kattomahan”, on ollut Jarmon vastaus, kun jotain uutta on ollut tarjolla.

Mutta aloitetaan alusta. ”Minä olen maatalon poika. Muutin ensi kertaa pois kotoa kun olin neljäkymmentäviisi”, mies kertoo ja nauraa päälle. Haastattelijan on pakko pohtia, onko kyseessä niin sanottu epäluotettava kertoja, mutta koska Jarmo on kotoisin Kurikasta eikä esimerkiksi Lapinlahdelta, häntä voinee uskoa.

”Jonkun pitäisi tulla tätä pyörittämään”

”Ensimmäinen työpaikka taisi olla se kaikkein vaativin. Olin valmistumassa ammattikoulusta elektroniikka-asentajaksi, kun Tiklaksen tehtaalta tuli soitto, että tarvittaisiin muutama opiskelija huolehtimaan uudesta tietokonepohjaisesta kuljettimesta. Tämä tapahtui vuonna 1986, eikä kukaan tiennyt tietokoneista vielä oikein mitään”, Jarmo kertoo. ”Kuljettimen pystyttivät espanjalaiset asentajat, mutta sen käyntiin saaminen ja ohjaus jäi meidän opiskelijoiden harteille. Ja jossain vaiheessa huomasin, että se oli kokonaan minun vastuullani.”

Tässä kohdassa voimme kuvitella, miten 19-vuotias Jarmo pyyhkii hikeä otsaltaan. ”Siellä 300 naista odotti ompelukoneiden ääressä, että kuljetin toimii”, hän sanoo. ”Ja toimihan se, eli siitä selvittiin kunnialla. Mutta armeijaan lähtö oli siinä kohtaa kuitenkin helpotus.”

Velkaa oli, ja lisää pitäisi ottaa

Asepalveluksen jälkeen maatalon poika teki erilaisia töitä tietokoneiden kanssa, mutta 90-luvun alkupuolen syvä lama laittoi monta asiaa uuteen järjestykseen. Työnantajakin meni konkurssiin, ja silloin tuli ajankohtaiseksi kotitilan sukupolvenvaihdos ja maitotilan isännyys. ”Se oli tietenkin ihan järjenköyhää hommaa. Kuuden vuoden jälkeen tilalla oli 400 000 markkaa velkaa. Jos olisin tuplannut velat ja kasvattanut tilaa, olisin tienannut 200 markkaa enemmän vuodessa”, Jarmo laskee. ”Tuntui fiksulta ruveta miettimään jotain muuta.”

Siitä eteenpäin suunta oli kirkas. Uusi vuosituhat alkoi ja maailma siirtyi tietoverkkojen aikaan. Tekemistä riitti joka suunnassa, ja aluksi Jarmon hommiin kuuluivat helpdesk ja asiakaspalvelu. ”Sitten tekniikan kaverit tulivat sanomaan, että olisi modeemin asennusta yritysasiakkaalle Helsinkiin, lährekkö?”

”Tämä työ tarjoaa hienoja onnistumisen hetkiä. ”

”Osaisiko joku rakentaa yritysliittymiä?”

No tietenkin Jarmo lähti. ”Ei minulla ollut siihen koulutusta, mutta ajattelin että ei kai se ole kuin ruveta tekemään”, hän toteaa asiallisesti. Siitä eteenpäin työnantajan nimi vaihtui monta kertaa, kun yritykset ostelivat toisiaan. Mutta Jarmon urakehitys pysyi. ”Eräs johtaja kysyi, että osaisiko joku rakentaa yritysliittymiä. En osannut, mutta lupasin kattoa.”

Lopulta runkoverkot oli se tekemisen alue, johon Jarmon kovin osaaminen keskittyi. ”Nykyinen nimikkeeni, verkkoarkkitehti, kuvaa oikein hyvin tekemistäni. Piirrän paljon kuvia. Verkon rakenteen suunnittelu ja konfigurointi on sitä, mistä tykkään. Mutta työssäni on myös tekninen puoli, eli olen mukana toteuttamassa suunniteltuja ratkaisuja”, Jarmo pohtii. ”Tämä työ tarjoaa hienoja onnistumisen hetkiä. Viimeksi sellainen oli, kun Nivoksen valokuituverkko yhdistettiin Valoon verkkoon. Oli mahtava tunne, kun kaikki alkoi toimia juuri niin kuin pitikin.”

”Ei ikinä rumpalimuksuja”

Vielä yksi juonen käänne on kertomatta. Siihen liittyvät trumpetit ja lapset. ”Kävin eräässä vaiheessa pienen mutkan Kotkassa. Mutta siellä en oppinut mitään uutta, kun kaikki oli tuttua jo käytännön kautta. Sen sijaan opin, että en ikinä hanki lapsia. Asuin nimittäin perheessä, jossa oli viisi lasta ja kaikki soittivat trumpettia tai jotain äänekästä”, Jarmo tunnustaa. ”Ei ikinä rumpalimuksuja.”

Mutta elämällä oli tarjolla yllätys, eivätkä kaikki päätökset aina pidä. ”Kun tapasin nykyisen vaimoni, hänellä oli jo kaksi lasta ennestään”, Jarmo kertoo ja pitää taktisen tauon. ”Saimme yhdessä viisi lasta lisää. Olen siis kasvattanut seitsemän lasta, ja lastenlapsia on tällä hetkellä yksitoista. Se on ihan mahtavaa.”
Lopuksi Jarmo kertoo vielä yhden asian. ”Minulla on ympärilläni upea työyhteisö, osaavia tekijöitä ja kovia ammattilaisia. Heistä suurin osa on amk- ja diplomi-insinöörejä. Minä sanon aina, että olen maanviljelijä.” Päälle Jarmo päästää juurevan naurun, sellaisen mullantuoksuisen.