Valoo Täyskuitu vahvistaa asemiaan Suomen valokuitumarkkinoilla eilen solmitulla kaupalla, jolla se hankkii omistukseensa Iin Energia Oy:n Iisiverkko-liiketoiminnan. Iisiverkko on Iin ja Kuivaniemen alueilla toimiva valokuituverkko, johon on liitetty noin kaksituhatta kotitaloutta. Yhteensä verkon saatavuusalueella on yli viisituhatta taloutta.
”Iin seutu on meidän kannaltamme tärkeä alue koko Pohjois-Pohjanmaan ja Meri-Lapin jo sovittujen sekä tulossa olevien verkkohankkeiden kannalta. Meillä on käynnissä rakennushankkeita Iin eteläpuolella Haukiputaalla ja laajennamme tulevana vuonna koko Oulun alueelle. Iin valokuituverkko asiakkaineen liittyy näihin luontevasti”, Valoo Täyskuidun toimitusjohtaja Tommi Linna kertoo. ”Iisiverkko on hyvin rakennettu ja ylläpidetty valokuituverkko, mistä suuret kiitokset Iisiverkon kehittäjille. Se on helppo liittää osaksi maanlaajuista Valoon Täyskuitu -verkkoa.”
”Olemme kehittäneet valokuituverkkoa määrätietoisesti alueemme asiakkaiden hyvien tietoliikenneyhteyksien turvaamiseksi. Iisiverkolla on ollut suuri merkitys koko Iin talousalueen kehityksen kannalta, ja tulevaisuudessa nopeiden yhteyksien merkitys vain korostuu. Nyt on oikea hetki siirtää Iisiverkko Valoo Täyskuidulle, joka pystyy ottamaan kokonaisvaltaisen vastuun verkon kehittämisestä ja ylläpidosta”, sanoo Iin Energian toimitusjohtaja Kari Kuusela.
”Tarkoituksemme on kasvattaa määrätietoisesti valokuituverkon käyttäjämäärää Iin ja Kuivaniemen alueilla ja myös rakentaa lisää verkkoa niin, että valokuitu tulee kaikkien Iin asukkaiden saataville. Liittymäsopimukset siirtyvät automaattisesti Valoo Täyskuidulle ja palvelut jatkuvat toistaiseksi ennallaan. Myös uusia nopeampia yhteyksiä on tulossa tarjolle”, Tommi Linna vinkkaa.
Lisätietoja:
Valoo Täyskuitu: toimitusjohtaja Tommi Linna, p. 044 5577 555, tommi.linna@valoo.fi
Iin Energia Oy: toimitusjohtaja Kari Kuusela, p. 0400 683 696, kari.kuusela@iinenergia.fi
Valoo Täyskuitu on suomalainen valokuituyhtiö, jonka missiona on tehdä Suomesta kansainväliset mitat täyttävä tietoyhteiskunta tuomalla valokuituun perustuva tiedonsiirtoyhteys mahdollisimman moneen suomalaistalouteen. Digitaalisessa maailmassa valokuituyhteys on sähkön, veden ja viemäröinnin kaltainen osa perusinfrastruktuuria, johon jokaisella on oikeus. Lue lisää osoitteesta valoo.fi.
Iin Energia Oy on Iin kunnan 100-prosenttisesti omistama sähköyhtiö. Iisiverkko on Iin Energian valokuituverkko, joka tarjoaa asiakkailleen huippunopeat internetyhteydet sekä monipuoliset tietoliikenne- ja viestintäpalvelut. Operaattoripalvelut Iisiverkkoon tuottaa Cinia Oy.