Vuosi vuodelta suuremmaksi kasvanut jalkapallojunnujen kesän päätös, Tykkimäkiturnaus, järjestetään elokuun lopussa jo seitsemännentoista kerran. Tänä vuonna mukaan on ilmoittautunut mukaan ennätysmäärä joukkueita (163), mikä tarkoittaa, että noin 2500 nuorta pelaajaa kohtaa toisensa Kouvolan alueen kentillä. Huoltojoukot mukaan laskien turnauksen osallistujamäärä nousee yli neljään tuhanteen.
”Kouvola on silloin täynnä”, sanoo turnauspäällikkö Laura Suojala. ”Meillä on turnaustiimissä erikseen majoitusvastaava huolehtimassa, että kaikille löytyy yösija.”
Suojala on ollut mukana turnauksessa jo vuodesta 2015 ja viimeiset kaksi vuotta turnauspäällikön nimikkeellä. ”Suurin osa minun työstäni on tehty, kun turnaus alkaa. Turnauksen alettua vastailen puhelimeen ja varmistan, että kaikki toimii niin kun on suunniteltu”, Suojala nauraa. ”Ja seuraavan viikon nukun.”
Tykkimäkiturnausta kutsutaan kesän hauskimmaksi turnaukseksi, eikä suotta. ”Etenkin vierasjoukkueille Tykkimäen huvipuistossa järjestettävä turnauksen päätös on se juttu, miksi tänne tullaan – jalkapallon lisäksi”, kertoo Suojala. ”Koska samalla pidetään huvipuiston kauden päättäjäiset, hulina on melkoinen. On ilotulitusta ja pääesiintyjänä Robin – voiko enempää toivoa?”
Tykkimäkiturnauksen järjestäjä, Kouvolan Jalkapallo, on melkoinen mahtitekijä alueen junioritoiminnassa. ”Viisi alueen jalkapalloseuraa yhdisti kaiken junioritoiminnan KJP:n alle vuonna 2020”, Laura Suojala kertoo. ”Se oli osoitus hienosta yhteistyöhalusta, ja kertoo samaa kuin Tykkimäkiturnaus. Me kaikki teemme tätä työtä ensisijaisesti rakkaudesta lapsiin ja rakkaudesta lajiin.”
Valokuituyhtiö Valoo on yksi Tykkimäkiturnausta tukevista yrityksistä. ”Tykkimäkiturnaus rikkoo tänä vuonna ennätyksiä, ja niin teemme mekin”, sanoo yhtiön liiketoimintapäällikkö Lasse Rytkönen. ”Hienoa olla mukana.”
Lisätietoja:
KJP: turnauspäällikkö Laura Suojala, p. 040 702 0258, laura.suojala@kouvolanjalkapallo.fi,
Valoo: liiketoimintapäällikkö Lasse Rytkönen, p. 050 3236 092, lasse.rytkonen@valoo.fi

Tarkista valokuidun saatavuus kätevästi ilman sitoutumista!
Ajankohtaista
Valokuitumyyjä ovella – kysy rohkeasti valokuidusta
Suomalainen arki 2035: kun maaseutu ei olekaan enää syrjässä
Kodin tietoliikenne vuonna 2035: Nämä teknologiat vaativat verkolta eniten
Kun pelkkä nopeus ei riitä
Valoon valokuitu valloitti Suomen suuret kaupungit – huipputyytyväiset asiakkaat ovat siivittäneet yhtiön myyntiennätyksiin
Valokuitu yhdistää ja elinvoima kasvaa – Keminmaassa kunta ja Valoo näyttävät mallia toimivan yhteistyön tehokkuudesta
Valokuitumyyjä ovella – kysy rohkeasti valokuidusta
Suomalainen arki 2035: kun maaseutu ei olekaan enää syrjässä
Kodin tietoliikenne vuonna 2035: Nämä teknologiat vaativat verkolta eniten
Kun pelkkä nopeus ei riitä
Valoon valokuitu valloitti Suomen suuret kaupungit – huipputyytyväiset asiakkaat ovat siivittäneet yhtiön myyntiennätyksiin
Valokuitu yhdistää ja elinvoima kasvaa – Keminmaassa kunta ja Valoo näyttävät mallia toimivan yhteistyön tehokkuudesta