Valokuituyhtiö Valoo Täyskuitu rakentaa tulevina vuosina toimintavarman ja salamannopean nettiyhteyden satoihin tuhansiin suomalaisiin koteihin. Yhtiö investoi pitkäjänteisesti suomalaisen tiedonsiirron varmuuteen, turvallisuuteen ja kestävyyteen. Tällä hetkellä Valoo tekee verkonrakennusyhtiöiden kanssa sopimuksia eri puolilla maata, ja vuoden 2023 alusta alkaen yksi suurimmista kumppaneista on TLT-Connection, joka on osa Vinci Energies yhtiötä. Neljälle vuodelle tehdyn sopimuksen arvo on noin 150 miljoonaa euroa. Sopimuksen arvo ei sisällä materiaaleja ja tarvikkeita.
”Meidän tavoitteemme on kasvaa Suomen johtavaksi valokuitutoimijaksi ripeällä aikataululla. Nyt tehty sopimus on yksi askel tällä tiellä, jota olemme edenneet jopa suunniteltua nopeammin. Julkaisemme lähiviikkojen aikana useita vastaavia sopimuksia, joilla olemme varmistaneet toimitusvarmuutemme tulevina vuosina. TLT-Connection on avainpelaaja meidän tavoitteidemme saavuttamisessa”, sanoo Valoon toimitusjohtaja Tommi Linna.
”Olemme erittäin iloisia sopimuksesta Valoo Täyskuidun kanssa. Monivuotinen valokuituverkkojen rakentamishanke on meille merkittävä asia, monestakin syystä. Haluamme olla etulinjassa, kun tulevaisuuden huippunopeita nettiyhteyksiä suunnitellaan ja rakennetaan. Samalla hankkeen työllistämisvaikutukset yrityksemme henkilökunnalle ja kumppaniverkostolle ovat huomattavat. Lähdemme nöyrästi ja intohimoisesti edistämään valokuituverkkojen kehitystyötä Suomessa”, toteaa TLT-Connection Oy:n toimitusjohtaja Keijo Nordström.
Valoo Täyskuitu rakentaa vuonna 2023 valokuituverkkoja yli 20 paikkakunnalla yli 50 000 kotitaloudelle. Kyseessä ovat Suomen kaikkien aikojen mittavimmat valokuituverkkojen rakentamishankkeet.
Ajankohtaista
Näin suojaudut tekstiviestihuijauksilta, tietomurroilta ja pidät rahasi turvassa pankkihuijauksilta
Valoon nettiasiakkaiden turvaajaksi valittiin suomalainen F-Secure
Kolme neljästä halusi gigaisen liittymän Valoon syyskuun ennätyskampanjassa
Kiinteän laajakaistan tulisi kuulua tietoyhteiskunnan perusoikeuksiin
Suomessa on Euroopan paras 5G-kattavuus – ja sen perusta on valokuituverkoissa
Yrityskylä Keminmaalla tarvitsi ensiluokkaisen logistiikan tueksi parhaan mahdollisen tiedonsiirtoverkon