400 metrin juoksija Konsta Alatupa hakee tulevana kesänä paikkaansa suomalaisen yleisurheilun historiassa. Pitkät ulkomaanleirit ja kova harjoittelu vaativat resursseja, joita turvaamaan on lähtenyt valokuitu- ja internetoperaattori Valoo.
Viime kesänä läpimurtonsa tehnyt ja hallikaudella vakuuttavaa vauhtia pitänyt Konsta Alatupa, 26, ei pelkää asettaa rimaa korkealle. Jyväskyläläisen päätähtäin on kesän kisoissa, ja tavoite on selkeä: rikkoa Suomen vanhin voimassa oleva yleisurheiluennätys. Kyseessä on Markku Kukkoahon Münchenin olympialaisissa vuonna 1972 juoksema 400 metrin SE-aika 45,49.
Huipputulokseen pääseminen vaatii poikkeuksellisia uhrauksia. Alatupa vietti perheineen vastikään kolme kuukautta Etelä-Afrikan Potchefstroomissa, joka on yksi maailman parhaista harjoituspaikoista pikajuoksijoille. Leiri oli menestys, ja Alatupa suunnittelee jo palaavansa sinne ensi syksynä. Sitä ennen edessä on kuitenkin kevään viimeistelyleiri Portugalissa, jonne Alatupa suuntaa jälleen koko perheensä voimin. ”Olen erittäin kiitollinen siitä, että Valoo on lähtenyt mukaan tukemaan uraani. Yksilöurheilijan arjessa taloudellinen tuki on elintärkeää, jotta voin keskittyä olennaiseen eli harjoitteluun ja palautumiseen”, Alatupa kiittelee.
”Maailman raskain urheilumuoto”
400 metrin juoksua pidetään yleisesti yhtenä raastavimmista yleisurheilulajeista. Se vaatii räjähtävää nopeutta, mutta myös kykyä sietää valtavaa maitohappokuormaa. ”400 metrin harjoittelu on maailman raskain urheilumuoto”, Alatupa toteaa suoraan. Itse kilpailusuoritukseen hän suhtautuu kuitenkin pragmaattisesti. ”Ratakierros 45 sekunnissa on helpompi. Sen verran pystyy vaikka pitämään kättä kuumalla hellalla.”
Yhdistävänä tekijänä kovat panostukset
Valoon liiketoimintapäällikkö Lasse Rytkönen näkee Alatuvan asenteessa ja yhtiön omassa tekemisessä paljon samaa. Valoo on kasvanut nopeasti yhdeksi Suomen merkittävimmistä valokuitutoimijoista, eikä kasvu ole tullut ilmaiseksi. ”Tunnistan Konstassa samanlaista periksiantamattomuutta, jota meiltäkin vaaditaan. Kovia panostuksia, pitkäjänteisyyttä ja ankaraa työtä tavoitteiden saavuttamiseksi. Oikotietä onneen ei ole kummassakaan”, Rytkönen sanoo.
Yhteistyö tuntuu luontevalta myös brändimielessä. Kun tavoitteena on rikkoa nopeusennätyksiä, kumppaniksi sopii hyvin yhtiö, jonka tunnuslause on ”Valoo – se nopein”.
Kuva: Konsta Alatupa

Tarkista valokuidun saatavuus kätevästi ilman sitoutumista!
Ajankohtaista
Omakotitalon asukas – valokuidun rakentamiskausi on alkanut
Suomen kuituvelka on kasvanut satoihin miljooniin euroihin – Valoo varoittaa EU-tukirahojen loppumisesta
Vastaako yrityksesi internet-yhteys tämän päivän käyttöä ja tulevaa kasvua?
Valoo-konsernin kestävyysraportti vuodelta 2025
3 merkkiä siitä, että yrityksen internet-yhteys on päivityksen tarpeessa
Julkinen kuuleminen maaseuturahaston laajakaistahankkeesta: Orimattila 17B
Omakotitalon asukas – valokuidun rakentamiskausi on alkanut
Suomen kuituvelka on kasvanut satoihin miljooniin euroihin – Valoo varoittaa EU-tukirahojen loppumisesta
Vastaako yrityksesi internet-yhteys tämän päivän käyttöä ja tulevaa kasvua?
Valoo-konsernin kestävyysraportti vuodelta 2025
3 merkkiä siitä, että yrityksen internet-yhteys on päivityksen tarpeessa
Julkinen kuuleminen maaseuturahaston laajakaistahankkeesta: Orimattila 17B