Valoon urakoitsijaverkosto laajenee 100 miljoonan euron sopimuksella Ruotsiin

Valokuituyhtiö Valoon nousu Suomen johtavaksi valokuitutoimijaksi on ollut nopea ja jyrkkä. Vasta vuonna 2021 toimintansa aloittanut yhtiö on rakentanut myynti- ja toimitusorganisaationsa nollasta sataan vauhdilla, joka hakee vertaistaan suomalaisen digi-infran historiassa. Mutta kasvu ei ole tullut sattumalta, vaan yhtiön strategian takana on ollut määrätietoinen ajatus valokuituteknologian ylivoimaisuudesta, valtava määrä osaamista – sekä riittävä rahoitus.

Valoon toimitusjohtaja Tommi Linna lupasi joulukuussa 2021 Kauppalehden haastattelussa, että yhtiö sijoittaa lähivuosina satoja miljoonia euroja Suomen valokuituliittymiin. Samalla hän sanoi näin: ”Raha ei lopu. Kaivinkoneet loppuvat ennemmin kuin rahat.” Tällä hetkellä lupausten toteuttaminen on hyvässä vauhdissa, sillä yhtiö on kahden viime kuukauden aikana julkistanut urakoitsijasopimuksia, joiden yhteenlaskettu arvo lähestyy 350 miljoonaa euroa. Mutta uusin sopimuskumppani tulee Suomen rajojen ulkopuolelta – nimittäin Ruotsista. Ovatko kaivinkoneet tosiaan loppumassa Suomesta, kuten Linna ennakoi?

”Siitä ei ole kysymys”, sanoo Tommi Linna. ”Mutta meidän tilauskantamme on kasvanut sellaisella vauhdilla, että meidän on pakko varmistaa toimitusvarmuutemme laajentamalla verkostoamme edelleen. Ruotsissa kotitalouksien valokuitupeitto on yli 90%, mikä tarkoittaa, että sieltä löytyy kapasiteettia ja urakoitsijoita, joilla on vankka osaaminen tällä sektorilla. Uusin sopimuskumppanimme, Thoman & Fuchs Entreprenad AB, on rakentanut valokuituverkkoja 1990-luvulta lähtien. Heidän kokemuksensa tästä toimialasta on vertaansa vailla.”

“Thoman & Fuchs on laajentunut viime vuosina menestyksekkäästi muun muassa Saksaan, Itävaltaan, Yhdysvaltoihin – ja nyt myös Suomeen. Tarjoamamme valokuiturakentamisen kokonaisratkaisu, jota olemme Ruotsissa kehittäneet, on avain menestykseen myös täällä”, kertoo Thoman & Fuchsin Suomen toiminnoista vastaava CEO Jonas Pillai. “Odotamme erittäin paljon tältä yhteistyöltä ja haluamme olla pitkäjänteisesti mukana auttamassa Valoota saavuttamaan yhtiön kunnianhimoiset tavoitteet.”

Valoon valokuituliittymät on todettu markkinoiden edullisimmaksi Kauppalehden vertailussa joulukuussa 2021 sekä uudelleen syyskuussa 2022. Tommi Linnan mukaan vertailut ovat selvästi vauhdittaneet Valoon kuituliittymien myyntiä. ”Markkinoiden selkein sopimusmalli ja selvästi edullisin hinta on totta kai näkynyt myyntikäyrissä. Heti kun routa sulaa, tässä maassa alkavat sellaiset urakat, ettei vastaavaa ole ennen nähty”, Tommi Linna sanoo.

Tarkista saatavuus kotiisi

Tilaa valokuituliittymä ennen alueesi rakentamisurakan valmistumista ja hyödynnät ennakkotilaajan hinnat.

Maksat vain netistä valitsemasi nopeuden mukaan.

Ajankohtaista

Tarkista saatavuus ja tilaa valokuitu.



Valoon tietosuojaseloste. This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms apply.