Valokuituyhtiö Valoo on uutisoinut viime viikkoina useista merkittävistä urakointisopimuksista eri puolilla Suomea. Sopimusten sarja saa jatkoa, kun pörssiyhtiö Enersense International Oyj tiedotti tehneensä sopimuksen Valoon kanssa. Neljälle vuodelle tehdyn sopimuksen arvo on kokonaisuudessaan 35 miljoonaa euroa. Avaimet käteen -periaatteella toteutettavissa kokonaistoimituksissa Enersensen vastuulla ovat projektin johto, verkkojen suunnittelu ja rakentaminen sekä dokumentointi.
”Yhteensä rakennamme kumppaniemme kanssa jo pelkästään tänä vuonna Suomeen yli 50 000 valokuituliittymää”, kertoo Valoon toimitusjohtaja Tommi Linna. ”Me nostamme tämän maan digitaalisen infrastruktuurin kokonaan uudelle tasolle, ja tässä työssä tarvitsemme juuri Enersensen kaltaisia järeän mittakaavan kumppaneita, jotta rakennushankkeemme pysyvät määrällisesti ja laadullisesti niille asetetuissa tavoitteissa.”
”Kiitämme Valoota luottamuksesta Enersensen FTTH-palveluita* kohtaan. Nopeilla tietoliikenneyhteyksillä on merkittävä rooli energiamurroksen tarvitseman jatkuvasti kasvavan datasiirron mahdollistamisessa. Valokuituverkon siirtokapasiteetti on korkea ja valokuituverkko on pitkäikäinen ja energiatehokas vaihtoehto datan siirtämiseen. Nyt saatu sopimus on jälleen osoitus Connectivity-liiketoiminta-alueemme vahvasta osaamisesta tietoliikenneverkkojen toteuttajana”, toteaa Enersensen toimitusjohtaja Jussi Holopainen. (*FTTH = Fiber to the Home)
Valokuituyhtiö Valoo rakentaa tulevina vuosina toimintavarman ja salamannopean nettiyhteyden satoihin tuhansiin suomalaisiin koteihin. Kyseessä on kestävää kehitystä ja tiedonsiirron hiilijalanjälkeä pienentävä pitkän linjan investointi Suomen digitaalisen infrastruktuurin varmuuteen ja turvallisuuteen.
Lisätietoja:
Valoo: toimitusjohtaja Tommi Linna, p. 044 5577 555, tommi.linna@valoo.fi
Enersense International: toimitusjohtaja Jussi Holopainen, p. 044 517 4543, jussi.holopainen@enersense.com
Valoo Täyskuitu on suomalainen valokuituyhtiö, jonka missiona on tehdä Suomesta kansainväliset mitat täyttävä tietoyhteiskunta tuomalla valokuituun perustuva tiedonsiirtoyhteys mahdollisimman moneen suomalaistalouteen. Digitaalisessa maailmassa valokuituyhteys on sähkön, veden ja viemäröinnin kaltainen osa perusinfrastruktuuria, johon jokaisella on oikeus. Lue lisää osoitteesta valoo.fi.
Enersense International Oyj on Helsingin pörssiin listattu energia-alan yhtiö, joka tarjoaa vihreän energian palveluita päästöttömän ja energiaomavaraisen yhteiskunnan toteuttamiseksi laaja-alaisesti. Yhtiö on perustettu vuonna 2005 ja sen pääkonttori sijaitsee Porissa. Yhtiön palveluksessa työskentelee 2000 ammattilaista 40 eri maassa.