Odotus palkittiin – Kemin valokuituverkon rakentamispäätökset tehty

Kesällä uutisoitu Kemin valokuituhankkeiden ripeä eteneminen loikkasi ennakoidusti toteutusvaiheeseen, kun Valoo päätti verkon rakentamisen aloittamisesta seuraavilla alueilla: Ristikangas, Kivikangas, Kivikko, Tervaharju, Junko, Syväkangas ja Ritikka.

”Kerroimme heinäkuussa suunnittelu- ja luvitusvaiheen hyvästä sujumisesta Kemin alueella”, sanoo Valoon operatiivinen johtaja Klaus Varis. ”Tämä vaihe voi joskus aiheuttaa viivästyksiä aikatauluihin, sillä lupaprosessit ja niiden kesto vaihtelee kaupungeittain. Kemissä projekti on tähän asti edennyt mutkattomasti ja pääsimme tekemään rakennuspäätökset seitsemällä alueella.”

Valoon tavoitteena on rakentaa valokuituverkko koko Kemin seudulle. Edellä listattujen alueiden lisäksi useilla muillakin on jo reilusti tilauksia sisällä, joten rakennushankkeet laajenevat sitä mukaa, kun päätöksiä ehditään tekemään.

Valokuitu on nopein, luotettavin, turvallisin ja edullisin tapa siirtää tietoa nyt ja tulevaisuudessa, ja se on kaiken nykyaikaisen tiedonsiirron peruspilari. Alati kasvava siirrettävän tiedon määrä edellyttää aina vain nopeampia yhteyksiä ja valokuidun avulla voidaan varmuudella luvata, että tekniikka ei aseta rajoitteita siirrettävän tiedon määrälle tai nopeuksille.

Valoon toimitusjohtajan Tommi Linnan mukaan valokuitua tulee ajatella osana kaupunki-infrastruktuuria samalla tavalla kuin sähkö- tai viemäriverkkoa. Nopea ja luotettava tiedonsiirto on tärkeä osa modernia arkea ja työelämää. Kun valokuitukaapelit on kerran kaivettu maahan, ei asiaa tarvitse sen jälkeen enää murehtia yli sataan vuoteen.

”Valokuitu voi jopa lisätä asuinalueen houkuttelevuutta ja nostaa asuntojen arvoa”, Linna muistuttaa. ”Onneksi olkoon, Kemi!”

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Operatiivinen johtaja (COO) Klaus Varis, p. 050 316 1111, klaus.varis@valoo.fi
Marketing and Communications Lead Sofia Lehtimäki, p. 050 308 2228, sofia.lehtimaki@valoo.fi

Ajankohtaista

Tarkista saatavuus ja tilaa valokuitu.



Valoon tietosuojaseloste. This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms apply.