Head of People & Culturen Minna Laineen vuosi Valoolla: kokemuksia kasvusta ja yrityskulttuurin rakentamisesta

Liityin Valoon porukkaan syksyllä 2022 tukemaan kasvavan yrityksen rekrytointeja. Tästä alkoi mielettömän hieno matka, jolla olen saanut olla perustamassa yrityksen People & Culture -toimintoja, kehittämässä työntekijäkokemusta sekä seuraamassa tulevaisuuden HR-ammattilaisen kasvua läheltä. Aika hieno mahdollisuus olla luomassa kaikkea alusta asti! Toki meillä tehdään töitä yhdessä ja esihenkilömme sekä työntekijämme ovat yhtä lailla mukana kehittämässä käytäntöjämme. Tärkeää on ollut muistaa ketteryys, joka on mahdollista kokomme puolesta, mutta samalla skaalautuvuus kasvaessamme. Olemme vuoden aikana luoneet työsuhteen elinkaaren prosessit ja vankan perustan toiminnalle sekä kasvaneet yli 50 oman työntekijän yritykseksi – ja kasvu jatkuu. Valokuituun uskotaan tulevaisuuden teknologiana, ja koen saavani olla mukana rakentamassa tulevaisuuden Suomea. Meillä jokaisella on oikeus toimivaan nettiin – eikö olekin?

Parasta Valoolla ovat tietysti missiomme ohella kollegat! Huikeita tekijöitä löytyy monella eri osa-alueella – ja aina on tukea saatavilla. Vaikka osaa tiimeistä tapaan etäyhteyksien avulla, olen tästä huolimatta onnistunut luomaan eri puolille organisaatiota hienoja työtoveruuksia, jotka sitten kasvotusten kohdatessamme vain syvenevät.

Itselleni tärkeää on aina omaksua yrityksen arvot. Meillä avoimuus, rohkeus ja luotettavuus ovat ehdottomasti arvoja, jotka koen omikseni. Viestitään avoimesti, missä mennään ja mitä tapahtuu. Uskalletaan oppia ja opetella uusia asioita, myös virheistä opitaan. Tehdään se, mitä luvataan ja hoidetaan asiat, kuten pitää.

Teimme ennen kesää työntekijöiden tyytyväisyyskyselyn ja tulokset vahvistivat, että teemme oikeita asioita. Suositteluindeksi eNPS, eli kuinka todennäköisesti työntekijämme suosittelisivat Valoota työnantajana, oli erinomainen! Kyselystä saimme mukavien tulosten lisäksi arvokasta palautetta myös asioista, joissa voimme kehittyä edelleen. Olemme kuunnelleet henkilöstöämme ja sidosryhmiämme määrittääksemme myös vastuullisuusvisiomme. Työntekijämme ovat osallistuneet työpajoihin ja niissä tunnistettuja konkreettisia toimenpiteitä edistetään yhdessä.

Viisaus asuu työntekijöissämme ja siksi haluamme heitä kuulla. He tekevät jokainen arvokasta ja aidosti merkityksellistä työtä.

Juuri valmistuneen hakijakokemuskyselyn mukaan kevään aikana yritykseen liittyneistä ja kyselyyn vastanneista 95 %:a koki olevansa erittäin tyytyväisiä päätökseen liittyä yritykseen, loput 5 %:a olivat tyytyväisiä. Tästä ja muista kyselyn mahtavista tuloksista voivat kaikki Valoon työntekijät onnitella itseään hienon ja vastaanottavan kulttuurin luomisesta, johon myös uusilla kollegoilla on hyvä tulla ja tuntea olevansa osa yritystämme.

Vaikka paljon on jo tehty, on meillä vielä tehtävää. Hienointa onkin, kun saan nähdä, miten organisaatiomme kehittyy matkan varrella.

Meille muuten haetaan jatkuvasti uusia kollegoita – kannattaa tarkistaa avoimet työpaikat nettisivuiltamme!

Tarkista saatavuus kotiisi

Tilaa valokuituliittymä ennen alueesi rakentamisurakan valmistumista ja hyödynnät ennakkotilaajan hinnat.

Maksat vain netistä valitsemasi nopeuden mukaan.

Ajankohtaista

Tarkista saatavuus ja tilaa valokuitu.



Valoon tietosuojaseloste. This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms apply.