Miksi valokuitua tarvitaan?

Lauantaina 25.3.2023 useissa lehdissä (mm. Kaleva, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat) julkaistiin toimittaja Tinja Huovialan tekemä artikkeli valokuidun hankkimisesta otsikolla ”Aina vain nopeampia yhteyksiä ei tarvita”. Artikkelissa oli käytetty lähteenä lähes pelkästään Aalto-yliopiston professori Jukka Mannerta, joka on tunnettu kärjekkäistä mielipiteistään. Korostan sanaa ”mielipide” – siihen meillä kaikilla on oikeus, mutta nimekkäältä prosessorilta voisi lehtijutussa odottaa enemmän. Jutussa Manner esittää huomattavan monta mielipidettä, mutta tutkittua tietoa hyvin vähän, jos lainkaan. Moni hänen kriittisistä kommenteistaan kohdistuu vain alan yhden toimijan sopimusehtoihin, hinnoitteluun tai palveluihin.

Koska kyseessä on Suomen digitaalisen infrastruktuurin kannalta keskeinen, suorastaan elintärkeä asia, olisi suotavaa käyttää tällaisessa artikkelissa lähteinä vähintään toista näkökulmaa – esimerkiksi valokuituverkon rakentajan näkökulmaa.

Kokosin tähän suurimmat virheet ja väärät käsitykset, jotka Manner esittää. Lainaukset artikkelista.

”Nettiyhteys voi kuulua kuukausimaksuun tai tulla kuitumaksun päälle.”

Korjaus: Kaikilla toimijoilla itse nettiyhteys eli laajakaistapalvelu laskutetaan erikseen. Nettiyhteyden kk-maksun lisäksi jotkut toimijat voivat periä lisäksi kaapelin käytöstä kuukausivuokraa, mihin Manner lienee viitannut. Sen sijaan kuidun rakentamisen kustannus tai tutummin liittymismaksu vaihtelee erittäin paljon – Valoon nollasta eurosta joidenkin toimijoiden moneen tuhanteen euroon.

”Parin tonnin investoinnilla ei saa kuin piuhan kotiin.”

Korjaus: Esimerkiksi Valoo rakentaa tällä hetkellä kuidun ilmaiseksi. Kuluttajalta ei edellytetä mitään investointia. Asiakas siis maksaa vain nettiyhteydestä valitsemansa nopeuden mukaan.

”Kaivaja päättää, kuka saa myydä nettiyhteyden.”

Korjaus: Moni alan toimija antaa asiakkaan valita internetoperaattorin useammasta eri vaihtoehdosta.

”Laser sykkii sataprosenttisella teholla koko ajan, oli käyttäjiä tai ei.”

Korjaus: Tämä on tavallaan totta, mutta jutusta saa käsityksen, että valokuitu kuluttaisi tämän vuoksi paljon energiaa. Todellisuudessa valokuidun sähkönkulutus juuri kuidun toiminnan osalta on mitätön. Valokuidun suurimmat ympäristövaikutukset aiheutuvat kaapelin kaivamisen kustannuksista, jotka ovat kuluina kertaluonteisia ja tämän päivän kevyellä rakennustekniikalla toteutettuna hyvin pienet. Haastateltavan kehumien kuparitekniikoiden energiankulutus on jopa satakertainen moderniin valokuituun verrattuna.

Muutenkin jutussa on siellä täällä heittoja valokuidun ympäristökuormitukseen. Toimittaja olisi voinut esimerkiksi perehtyä viime viikolla ilmestyneeseen hiilijalanjälkilaskelmaan, jonka Valoo (Adola Oy), Finnet-liitto ry ja Valokuitunen Oy teettivät Green Carbon -tutkimusyhtiöllä talvella 2022–2023.  Laskelmasta selviää muun muassa, että viidenkymmenen vuoden aikana valokuidun päästöt ovat 273,90 kg CO2e kotitaloutta kohti, mikä vastaa 35 kilometrin ajoa polttomoottoriautolla vuodessa. Tämä tarkoittaa, että valokuituverkon osuus keskivertosuomalaisen vuosipäästöistä on noin 0,5 promillea.

Lisäksi Mannerin rauhoittelu, ettei valokuidulla ole kiire, on kokonaisuudessaan harhaanjohtava ja perustuu Helsingin kantakaupungissa asuvan ihmisen käsitykseen toimivista nettiyhteyksistä. Manner toteaa haastattelussa itsekin, että ”Helsingin keskustassa on pärjätty hyvin.” Mutta koska kaikki suomalaiset eivät asu Helsingin keskustassa, on syytä muistaa asiasta toinenkin totuus.

Verkossa liikkuvan datan määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Siksi kupariverkkojen ja myös mobiiliverkkojen tiedonsiirtokapasiteetti tulee täyteen todella nopeasti. Artikkelissa tai mediassa ylipäätään ei pureuduta ollenkaan pohtimaan problematiikkaa, miksi kaikissa muissa kehittyneemmissä Euroopan maissa on jo rakennettu kattava valokuitupeitto valmiiksi – tai vähintäänkin on kymmenien ellei jopa satojen miljardien eurojen investoinnit menossa niihin. Ja mitä tekee Suomi?

Suomessa julkinen keskustelu alan isoimpien pelurien ja päättäjien johdolla vakuuttelee nykyisten mobiiliratkaisujen nostavan Suomen maailman johtavaksi digitaalisten palvelujen edelläkävijäksi. Sitä vain ihmettelen, että jos nykyiset verkot kerran riittävät, miksi ihmeessä täyttä häkää suunnitellaan jo seuraavaa geetä eli 6G-teknologiaa, jonka kehittämisessä Oulu on yksi maailman johtavista paikoista, ja jonka ensimmäiset kaupalliset toteutukset ovat tulossa lähivuosien aikana. Siksi, koska tiedonsiirron määrä kasvaa kauheaa vauhtia ja tarvitaan alati nopeampia yhteyksiä – toisin kuin Manner harhaanjohtavasti antaa kommentissaan ymmärtää – ja mitä jutun otsikointi entisestään vain korostaa.

Puhumattakaan sitten seuraavasta sukupolvesta eli 7G:stä, joka puolestaan ratkaisee 6G:n kapasiteetti- ja muut ongelmat. Milloin ymmärretään, että jatkuva kädenvääntö siitä, tarvitaanko valokuitu koteihin vai pärjätäänkö mobiililla, on syytä lopettaa? Valokuitu on kotien kiinteä tietoliikenneyhteys ja sellaisenaan yhteiskunnan perusinfrastruktuuria, kuten vesi, sähkö ja viemäröinti. Langattomat mobiiliratkaisut sitten täydentävät tarjooman ihmisten ollessa liikkeellä. Ei ole sen vaikeammasta asiasta kyse. Valokuidussa kapasiteettikeskustelua ei tarvitse käydä, sillä kun kerran kuitu on saatu kotiin, siellä riittää kapasiteettia seuraavaksi sadaksi vuodeksi – tai pitempään, sillä sen kapasiteetti on käytännössä rajaton. Valokuitua vastaan rimpuileminen on verrattavissa siihen, että kun Suomea sata vuotta sitten voimalla sähköistettiin, kaasulamppujen puolustajat torppaisivat isoon ääneen uuden teknologian täysin tarpeettomana. Kehitys ei ole pysähtynyt, eikä pysähdy vaan muutoksen vauhti vain kiihtyy.

Valokuitu on siis täysin ylivoimainen tiedonsiirtotapa. Sitä ei kannata, eikä edes pitäisi verrata muihin teknologioihin. Löpinät siitä, että vanha kupariliittymä on riittänyt sen hetken tarpeisiin osoittaa kykenemättömyyttä nähdä, mitä tulevaisuus tuo tietoliikenteen osalta tullessaan. Tietoliikenteen nopeuden kasvu noudattelee pitkälti kuuluisaa Mooren kaavaa eli nopeus tuplaantuu 18 kk välein. Akateemisen maailman edustajien ei pitäisi siis antaa näin harhaanjohtavia lausuntoja saati että median tulisi niitä kritiikittä julkaista. Väitettä voisi verrata erään jenkkiprofessorin 1980-luvulla julistamaan ennustukseen, että tiedonsiirtonopeus 300 merkkiä sekunnissa (0,0003 Mbps) riittää ikuisiksi ajoiksi, sillä ihminen ei pysty kirjoittamaan nopeammin merkkejä. Siinä Manner on toki oikeassa, että tiedonsiirron määrä ja -nopeus eivät voi kasvaa merkittävästi, ellei tehdä mittavia investointeja valokuituverkkoihin. Silloin on pärjättävä sillä mitä on saatavana ja kehitys tyssää siihen – ja sen seurauksena Suomi yhteiskuntana tipahtaa globaalin kehityksen kelkasta niin kuin eno veneestä.

Myös Mannerin väite siitä, että kiire ei ole, on suorastaan edesvastuuton siltä kannalta katsottuna, että esimerkiksi tällä hetkellä Valoo rakentaa valokuituyhteyden kaikille niille alueille, joilta on saatu riittävä määrä tilauksia tai joilla tilaus tehdään sinä aikana, kun rakentaminen on käynnissä. Rakentamispäätökset vuodelle 2023 on tehty jo yli 50 000 kotitaloudelle, mikä tarkoittaa investointina lähes 80 miljoonaa euroa. Kokonaisuutena puhutaan satojen miljoonien eurojen investoinneista.

Sitten kun urakat ovat päättyneet ja kadut kaivettu umpeen, jälkikäteen tehtävä liittyminen maksaa sen pari tonnia tai enemmänkin, mihin Manner jutussa viittaa. Ajoissa tilaten sen olisi saanut ilmaiseksi. Voiko Mannerilta tai Lännen Medialta pyytää siinä vaiheessa avustusta kuidun kustannuksiin?

Terveisin

Tommi Linna

toimitusjohtaja

Valoo (Adola Oy)