Valokuidun rakentamisen vaiheet

Valokuituyhteyden rakennusvaiheet voivat vaihdella ja vaiheita voidaan suorittaa eri järjestyksessä ottaen huomioon vuodenajan erityispiirteet. Tavoitteena on aina saada työt valmiiksi mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Näin valokuituverkko tuodaan kotiisi

Valokuituyhteyden rakennusvaiheet voidaan suorittaa monessa eri järjestyksessä vuodenajan mukaan ja tavoitteena on aina saada työt valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi kesällä kaivuutyöt voidaan ensin suorittaa ulkona ja sen jälkeen tehdä sisäasennukset sekä valokuitupäätteen sijoittaminen. Talvella taas kannattaa aloittaa sisäasennuksista ja valokuitupäätteen sijoittamisesta ja jättää ulkokaivuutyöt keväämmälle, kun maaperä on sulanut. 

Mistä näen oman alueeni tilanteen?

Asutko valokuidutettavalla alueella? Tarkista päivittyviltä aluesivuiltamme, miten hanke etenee alueellasi.

1. Kartoitamme alueen kiinnostusta valokuituun

Valokuituhanke alkaa aina suunnittelulla ja asukkaiden kiinnostuksen kartoituksella. Teemme kovasti töitä tavoittaaksemme alueen kaikki kiinnostuneet asukkaat. Mitä nopeammin alueelta saadaan riittävästi ennakkotilauksia, sitä pikemmin pääsemme suunnittelemaan alueen rakentamista sekä tekemään rakentamispäätöksen alueelle.

Haluamme muistuttaa, että tilaus on sinulle täysin riskitön – jos emme saa riittävästi ennakkotilauksia, peruuntuu tilauksesi automaattisesti. Pidämme sinut ajan tasalla hankkeen etenemisestä sähköpostitse sekä alueellisten rakentamistiedotteiden avulla!

2. Suunnittelemme ja luvitamme ennakkotilausten pohjalta

Kun alue siirtyy luvitus- ja suunnitteluvaiheeseen, aloitamme reittien suunnittelun ennakkotilausten pohjalta, eli mitä teitä ja väyliä pitkin valokuitu tuodaan millekin alueelle. Samalla aloitamme erinäisten lupien hakuprosessit mm. kaupunkien, kuntien ja muiden viranomaisten kanssa. Kun alueelta on saatu riittävä määrä ennakkotilauksia ja suunnittelu- ja lupaprosessit ovat edenneet, teemme alueelle rakentamispäätöksen.

3. Teemme alueelle rakentamispäätöksen

Alueellinen rakentamispäätös tehdään heti, kun alueelta saadaan riittävästi tilauksia. Sitoudumme aloittamaan verkon rakentamistoimenpiteet 12 kuukauden sisällä aluetta koskevasta rakentamispäätöksestä. Jatkamme myyntiä myös rakennuspäätöksen jälkeen, sillä tavoittelemme mahdollisimman suurta valokuituverkon kattavuutta.

Miksi ette voi heti antaa tarkkaa rakentamisen aloituspäivää?
Valokuituverkon rakentaminen on monisyinen projekti, jossa on paljon liikkuvia osia. Monivaiheinen prosessi vaikeuttaa tarkan vastauksen antamista, valokuituyhteyden töiden käynnistymisestä ja valmistumisesta. Mm. eri kaupunkien ja kuntien vaihtelevat lupaprosessit ja käsittelyajat, voivat siirtää rakentamisen aloittamista viikoilla tai jopa kuukausilla.

4. Aloitamme alueen rakentamisen

Kun lupa-asiat, suunnittelutyöt ja aikataulut urakoitsijan kanssa on saatu valmiiksi, pääsemme rakentamistöihin. Työt aloitetaan yleensä tonttitöistä ja tienvarsista. Rakennustyöt näkyvät tässä vaiheessa konkreettisesti alueen asukkaille. Myös tässä vaiheessa voi ilmetä yllätyksiä meistä riippumattomista syistä. Esimerkiksi eräs runkoveto keskeytyi kahdeksi kuukaudeksi aikataulustaan viivästyneen siltaremontin takia. Myös kunnan tai kaupungin omat työmaat voivat muuttaa aikatauluja. Näitä poikkeuksia kuitenkin pyritään ennakoimaan parhaan mukaan.

Valokuitua kelassa työmalla.

Suunnittelemme valokuidulle pihareitin

Rakentamisen lähestyessä valokuituasentajamme ottaa sinuun yhteyttä ja sopii ajan kodin pihareitin katselmointiin. Katselmoinnissa asiakas ja valokuituasentaja suunnittelevat yhdessä valokuidulle sopivan kulkureitin tienvarresta talon lähimpään seinään, joka huomioi mahdolliset esteet, kuten muut kaapelit, putket, pihakivetykset, laatoitukset ja puut. Kiveykset ja asfaltti pyritään kiertämään ja/tai valitaan pienimmän jäljen tuottava reitti. Kaapelin toimituksen yhteydessä pihan kaivuujälki täytetään. Asiakkaan tontilla tehtävät ympäristön ennallistamistyöt, muun muassa nurmetus sekä istutusten, kiveyksen ja asfaltin ennallistaminen, ovat asiakkaan vastuulla.

Ensisijaisesti käytetään aina valmiita putkituksia mahdollisuuksien mukaan. Asiakkaan vastuulla on etsiä mahdolliset putkitukset ja putkien päät valmiiksi ennen asennusta.

Tyypillisesti valokuituasentaja suorittaa samalla käynnillä myös sisäasennukset ja kaivaa reitin valokuidulle. Valokuidun asennus voidaan toteuttaa kuitenkin myös muussa järjestyksessä, esimerkiksi sisäasennukset voidaan suorittaa talvella ja muut kaivuutyöt kesällä.

Valokuituasentaja pyytää käynnillään allekirjoituksesi asennusasiakirjaan, jolla annat luvan valokuidun asennuksen tekemiseen. Samalla saat dokumentin käynnistä.

Teemme valokuidun päätelaitteiden asennukset

Valokuitua varten taloon asennetaan valokuidun päätelaite, johon kuitu myöhemmin kytketään. Huomioithan, että valokuidun päätelaitteiden sisäasennukseen ja seinän läpi porattavaan reikään tarvitaan riittävästi tilaa. Onkin suositeltavaa miettiä etukäteen valmiiksi sopiva sijoituspaikka kuitupäätteelle ja raivata tilaa asennukselle.

Valokuituasentajamme tekevät seinään noin senttimetrin levyisen reiän, josta valokuitukaapeli tuodaan asuntoon sisään. Talon ulkoseinään asennetaan valokuidulle kotelointi, jolloin talon seinään tehtävä läpivienti jää kotelon sisälle piiloon.

Asentajamme asentaa talon seinän sisäpuolelle valokuituliittymän päätelaitteen. Uudemmissa taloissa asennus tehdään yleensä talon tekniseen tilaan, jossa on internetyhteyden kaapelointi kodin eri huoneisiin. Jos kaapelointia ei ole, tulisi sijainti valita siten että se on lähinnä talon internetyhteyttä tarvitsevia laitteita. Huolehdithan, että päätelaitteen läheisyydessä on myös pistorasia tarvittavaa sähkövirtaa varten.

Valokuidun sisäasennus.

Teemme pihatyöt ja kadunvarsireitit

Piha- ja tonttitöissä kaivamme valokuidulle reitin ulkoseinän koteloinnista kadunvarteen. Kaivuutyöt suoritetaan kevyin menetelmin, yleensä täryauraa käyttäen.

Itse kaivanto on vain n. 30 cm syvä ja n. 10 cm levyinen. Kaivantoon asennetaan noin sentin paksuinen putki valokuitukaapelia varten. Kaivanto luonnollisesti myös peitetään ja tasoitetaan, kun valokuituputki on laskettu maan sisään. Täryaura tekee siistiä jälkeä, eikä isoja kaivuujälkiä jää pihaan. Mikäli pihan asfaltti täytyy alittaa, tehdään siihen leikkaus asfalttisahalla, pienimmän mahdollisen jäljen tuottamiseksi. Piha- ja tonttitöiden jälkeen rakennustyöt piha-alueellasi ovat valmiit.

Riippuen vuodenajasta, rakennamme samalla myös valokuidun runkoreittiä ja teiden varsille vedettäviä valokuidun reittejä. Rakentamista suoritetaan aina alueellisina kokonaisuuksina, joten on mahdollista, että vaikka kotikadullasi ei näkyisi rakentajiamme, voimme suorittaa töitä lähialueella.

Puhallamme valokuidun putkeen ja suoritamme teletyöt

Kun runkoreitin rakentaminen on valmistunut, puhallamme putkiin kuidut ja kytkemme ne vielä talosi ulkoseinän rasiaan. Kuidun puhaltamisen jälkeen voi kulua vielä viikkoja tai jopa kuukausia, että saamme runkoverkon kaikki rakennustyöt viimeisteltyä ja liittymän käyttöönotettavaksi. Liittymä voidaan ottaa käyttöön vasta sitten, kun koko verkko on toimintakykyinen.

Koko rakennusprosessin aikana pyydämmekin kärsivällisyyttä, pyrimme rakentamaan alueesi aina niin nopeasti kuin olosuhteet sen mahdollistavat. Alueesi etenemistilannetta voit seurata rakentamistiedotteiden sivuilta.

5. Valokuituliittymän aktivointi ja käyttöönotto

Kun käyttöönotto lähenee, saat meiltä postitse reitittimen sekä valokuituliittymän käyttöönotto-ohjeet. Lähetämme sinulle vahvistusviestin, kun liittymäsi on valmis aktivoitavaksi. Käyttöönotossa menee vain muutama minuutti.

Valokuituliittymäpakettiin kuuluu yksi moderni reititin, jolla saat noin 60 m2 kotiin kattavan langattoman verkon. Suurempiin asuntoihin tai taloihin, jossa on useampia kerroksia tai erityisen paksuja sisäseiniä tai muita esteitä suosittelemme hankkimaan samalla lisäreitittimiä, jotta mahdollistat yhteyden esteettömän kulun koko taloon.

Nyt voit nauttia kiistatta toimintavarmimmasta, nopeimmasta, ekologisesti kestävimmästä ja kustannustehokkaimmasta tavasta päästä nettiin. Valokuitukaapeli palvelee sinua myös tulevaisuuden huippunopeuksissa, sillä se kestää jopa 50–100 vuotta. Enää ei netti pätki, eikä hidastele.

6. Laskutus

Sopimuksen mukainen Valoo Netti -valokuituliittymäpalvelun laskutus alkaa, kun liittymä on aktivoitu käyttöön. Voit ottaa nettiyhteyden käyttöön joustavasti 12 kuukauden kuluessa asennuksen valmistumisesta. Joustava aloitus sopii erityisesti tilanteisiin, jossa sinulla on muu määräaikainen internetsopimus, joka on päättymässä pian.

Laskutus käynnistyy, kun olet aktivoinut nettiliittymän käyttöösi tai viimeistään kun asentamisesta on kulunut 12 kuukautta. Kaikki liittymäpakettimme ovat 12 kk:n määräaikaisia sopimuksia, jonka jälkeen tilaus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Verkon ylläpidosta ei veloiteta sinulta maksuja, vaikka päättäisit sopimuksen määräajan jälkeen. Kiinteistöliittymäsi on aina käyttövalmiina nettiliittymää varten, ilman lisäkustannuksia.

Rakennamme valokuituverkon täysin avoimeksi. Jo lähitulevaisuudessa verkossamme on muitakin palveluntarjoajia, joiden joukosta voit valita mieluisimman nettioperaattorin. Näin voit olla varma siitä, että hinnat pysyvät kohtuullisina myös jatkossa.

Koska valokuituliittymäni valmistuu?

Tuntuuko siltä, että tilaamasi valokuituliittymän saaminen toimintaan kestää ikuisuuden? Valokuituverkon rakentaminen on pitkä projekti ja rakennustyöt ovat vain yksi osa laajaa kokonaisuutta. Lue lisää valokuituprojektin rakentamisprosessista.

Milloin oman kodin valokuituyhteys saadaan toimintaan?
Maahan kaivettu punainen valokuitukaapeli ja Valoon työntekijät kuvassa.

Tarkista valokuidun saatavuus kotiisi.

Valoon tietosuojaseloste. This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms apply.


Valoon tietosuojaseloste. This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms apply.